Tarinani

  2014-2015

"Jo ensimmäinen niistä oli suuri virhe, vaikkei se edes johtanut välittömiin ongelmiin."

Olin täyttänyt juuri 18 vuotta. Perheessämme se tarkoitti, että on aika muuttaa pois tutusta kodista ja alkaa elättämään itse itsensä. Olin tiedostanut asian jo kauan, joten muutto oli erittäin kivuton kokemus - olinhan muuttanut lukemattomia kertoja jo lapsuudessani vanhempieni kanssa ympäri Suomea. Olin lapsi ilman juuria ja muutos oli vakio elämässäni.

Löysin ensimmäisen kotini nopeasti ja rahoitin vakuuden ja ensimmäisen kuun vuokran opintolainalla, jota sain nostettua helposti lukion viimeisenä vuonna.

Olin tehnyt joka kesä 14-vuotiaasta asti kesätöitä. Sain koko lukion ajan maksimiopintotukea, koska vanhempani elivät tuilla. Olin saanut monta kertaa koulusta stipendejä. Rahan ei pitänyt siis olla uusi konsepti 18-vuotiaalle minulle, vaikkei vanhempani sitä ikinä meille antaneetkaan viikkorahan tai lahjojen muodossa. Silti tunsin itseni rikkaaksi, kun suuremmat tukisummat elämistä ja vuokranmaksua varten alkoivat tipahtelemaan tililleni. 

Meillä ei ollut ikinä lapsuudessani juustoa leivän päälle. Minulla oli aina isosisarukselta kierrätetyt vanhat vaatteet päällä. En päässyt luokkaretkille tai saanut kunnon puhelinta. Harrastin metsässä haahuilua ja rikkinäisillä lenkkareilla juoksua, koska niihin meillä oli varaa. 

Nyt kaikki oli toisin.

Uudet farkut. Oikean kokoiset rintaliivit. Kosketusnäyttöpuhelin, johon sai ladattua whatsappin. 

Vuokra. 

Seuraavassa kuussa piti ostaa tietokone, koska halusin lukea yliopiston pääsykokeisiin ja päätäni alkoi särkemään puhelimen näyttöä tihrustaessa. Silloin löysin mahdollisuuden osamaksuun. Ostin kalliimman koneen, koska 78€/kk ei ole paljon. Ostin uuden vaatekaapillisen H&M:ltä ja Nelly.comista, koska 50€/kk ei ole sekään paljon. Varsinkaan kun ensimmäisinä kuukausina ei tarvinnut maksaa MITÄÄN!

Ja sitten tuli se kuukausi, kun osamaksut piti maksaa kerralla. Vuokrasta jäi 200€ uupumaan, ja ruokaankaan ei ollut senttiäkään rahaa. Onneksi Google auttoi ja löysin pikavipit. 

"ensi kuussahan mulla on varaa maksaa tämä pois!"

Oli, ja maksoinkin. Ihan ajallaan!

Olipa helppoa.

2016

Sain hakemani opiskelupaikan yliopistosta ja muutin sen perässä toiseen kaupunkiin. 

Lukioaikani olin ujo, yksinäinen ja epäsuosittu. 

Yhtäkkiä uusia ystäviä tulvi joka suunnasta ja juhlia oli useamman kerran viikossa. Ja jos ei juhlittu, niin vietettiin leffailtaa tai käytiin yksillä. 

Hämmennyin suosiosta täysin, ja olin valmis tekemään mitä tahansa vaaliakseni näitä suhteita.Vastasin myöntävästi joka ikiseen pyyntöön, ja viikkoni täyttyivät kissanristiäisillä ja alkoholilla. Kun en ollut juhlimassa, niin olin krapulakebabeilla tai ostamassa uusia bilevaatteita, joilla saisin huomiota vastakkaiselta sukupuolelta.

Opiskelija-alennuksista huolimatta elämäntyylini maksoi paljon. Opintolainakaan ei kattanut sitä, joten muistin aiemmin hyvin toimineen vipin, ja otin uuden. Isomman. Sain myös tilattua lisää vaatteita, koska olin maksanut aiemmat osamaksut pois. Nyt tilauksien arvo oli vain reilusti enemmän.

2017

Jatkoin juhlimista, mutta aloin pikkuhiljaa heräämään todellisuuteen elämäni ja ihmissuhteideni pinnallisuudesta. Aloin viettämään aikaa yksin kotona enemmän ja enemmän, seuranani ruoka ja tietokone. 

Jo lukioaikana tunnistin oireita masennuksesta, paniikkikohtaukset varjostivat päiviäni, mutta ajattelin sen johtuvan yksinkertaisesti yksinäisyydestäni. Samat tunteet palasivat nyt, mutta monta kertaa vahvempina. Tähän aikaan mietin monesti, kuinka paljon helpompaa olisi vain lopettaa kaikki ja tehdä itsemurha. Ympärilläni oli paljon ihmisiä, mutta tunsin oloni todella yksinäiseksi. 

Aloitin seurustelusuhteen. Mies kysyi minua monesti aktiviteettitreffeille, sillä molemmat pitivät niistä. Käytin lähes 100€ kuussa pelkkiin treffeihin. Mies oli paremmasta perheestä, ja oli tottunut täysin erilaiseen elämäntyyliin kuin minä. Itseluottamukseni oli vielä pohjamudissa, joten yritin muokata itseäni sellaiseksi ihmiseksi, josta ajattelin miehen pitävän. Tein hienoa ruokaa ja muutin uuteen, kalliiseen asuntoon, johon ostin huonekalut osamaksulla. Ajattelin käyttäytyväni normaalisti, sillä melkein kaikilla ystävillänikin oli samat mukavuudet. 

Hankin auton, koska muillakin oli. Kävin tapahtumissa, koska en halunnut olla se, joka jää niistä paitsi. Monen sattuman kautta sain hoitooni koiran, johon rakastuin ja kyseinen turri jäi pysyväksi asukiksi. 

300€ pikavipit olivatkin yhtäkkiä 4000€ vippejä. Opin valehtelemaan tulotietoni, sillä niitä ei tarkistettu. Jos luottotiedot olivat kunnossa, laina oli taattu.

Tänä vuonna moni tekemäni asia oli todellisuuden pakoilua. Käytin rahaa elämyksiin, jotta unohdin hetkeksi huonon oloni. Kävin reilaamassa. Leffassa viikoittain. Hankin hetkellistä mielihyvää.

Ja näin jälkeenpäin ajateltuna, en kadu sitä tippaakaan.

Rehellisesti sanottuna uskon, että jos en olisi ottanut vippejä näitä elämyksiä varten, en olisi nyt tässä.

2018

Aloin pikkuhiljaa tajuamaan tilanteeni vakavuuden. Tein elämäni ensimmäistä kertaa itselleni budjetin. En pysynyt siinä, sillä olin tottunut parempaan. Perintäkirjeitä alkoi putoilemaan tasaiseen tahtiin postiluukusta, mutta en halunnut avata niitä. Heitin ne roskiin. Lopulta keskeytin postin jakelun osoitteeseeni, sillä ahdistuin niin paljon. 

Erosin. Ymmärsin viimein, että ystäväni saavat apua vanhemmiltaan elämäntyyliensä rahoittamiseen. Sain uusia ystäviä, jotka motivoivat elämään perinteistä opiskelijaelämää.

Opintoni eivät olleet edistyneet aikoihin juhlimisen ja masennuksen vuoksi. Jätin yliopiston kesken. Eihän se ollut edes ala, jolla haluaisin työskennellä.

Hain töitä ja sain paikan. Tein ensin vain vähän tunteja, sillä vihasin kyseistä työpaikkaa. Sain siitä kuitenkin enemmän rahaa kuin toimeentulotuesta, joten jatkoin työskentelyä.

Sitten tuli se päivä, kun haastemies soitti. En vastannut, sivuutin koko asian. Jatkoin ongelman pakoilua niin kauan, kunnes sain viestin, jossa kerrottiin, että seuraava vaihtoehto on laittaa tietoni poliisille.

Kuukausittaisia maksuja oli niin suuri määrä, että valtaosa palkastani meni niiden kattamiseen. Tajusin, että silloinen 700€/kk vuokrani on hyvä paikka lainata rahaa. Maksaisin sitten seuraavassa kuussa kaksi vuokraa. Iso vuokranantaja ei edes huomaisi mitään. Toistin tämän myös seuraavassa kuussa. Ja seuraavassa.

Ensimmäinen häätöni tuli onneksi, ennen kuin olin virallisesti menettänyt luottotietoni. Sain vuokrattua uuden asunnon netistä vaivattomasti. Asuin siinä puoli vuotta. Maksoin koko aikana kaksi vuokraa siitä asunnosta. Ennakoin häädön ja löysin yksityiseltä vuokranantajalta soluasunnon, johon muutin. 

Puhelinliittymäni suljettiin kahdesti, koska yksinkertaisesti unohdin, että senkin lasku on maksettava. Ratkaisin ongelman hankkimalla prepaidliittymän, josta sain netin käyttööni. Nykyään kaikki kommunikointi tapahtuu netin välityksellä toimivissa sovelluksissa, joten kukaan ei edes huomannut, ettei numeroni ollut käytössä useampaan päivään.

2019

Luottotiedot menneet. Myin kaiken aiemmin ostamani omaisuuden. Käyn harvoin enää missään muualla kuin urheilemassa ystävieni kanssa. Ymmärsin viimein, että tarvitsen apua ongelmiini. Teen pitkää viikkoa edelleen samassa työpaikassa. Olen oppinut nauttimaan työstäni, sillä jokaisen palkan jälkeen olen lähempänä tavoitettani. 

Kärsin edelleen masentuneisuudesta, ahdistuksesta ja yksinäisyydestä, mutta uskon monen näistä johtuvan elämäntilanteestani. Pyrin aktiivisesti parantamaan tapojani ja tulevaisuudennäkymiäni. 

Vahvan impulsiivisen käyttäytymiseni vuoksi otan edelleen välillä takapakkia. Saatan käyttää puhelinlaskuun kuuluvan rahan pelaamiseen tai uuteen paitaan, koska koen pakonomaista tarvetta tehdä niin. Yritän jatkuvasti tiedostaa triggeröivät tekijät tähän käytökseen, välillä jopa onnistuen siinä. Liittymäni on suljettu tänäkin vuonna kerran. Elän kädestä suuhun ja saatan syödä pelkkää riisipapumössöä kuun viimeisen viikon ennen palkkapäivää, sillä priorisoin koiran laadukkaan ruuan ja laskujen maksun ennen omia tarpeitani. Olen vienyt töistä vessapaperirullan, koska minulla ei ollut varaa ostaa omia pariin päivään.

Postinjakeluni on edelleen keskeytetty, sillä en kehtaa paljastaa todellisuutta kämppikselleni. En vastaa yhteenkään puheluun, ellei se ole ystävältäni tai perheenjäseneltäni. Pakoilen edelleen siinä mielessä.

Päätin päästää kaikki velkani suoraan ulosottoon, jotta ne ovat kaikki yhdessä paikassa siististi kerättynä ja helposti seurattavissa. Maksan palkastani 500-1100€/kk ulosottoon, myös vapaaehtoisia maksusuorituksia. Tarkoituksenani on maksaa vähintään vuokravelat (7000€) tämän vuoden aikana pois, jotta minulla olisi mahdollisuus saada asunto toiselta paikkakunnalta, johon haen opiskelemaan unelma-alaani vuonna 2020.

Tästä on todella suunta vain ylöspäin. 

Voisi kuvitella, että minulla on yksinkertaisesti ongelmia hahmottaa lukuja ja tehdä laajoja suunnitelmia. Huvittavaa onkin, että olen matemaattisesti erittäin lahjakas ja pystyn mm. töissä pitämään ohjat kädessä myös esimiesasemassa. Osaan budjetoida erittäin realistisia budjetteja ja pyöritän Ecxeliä ammattimaisesti, mutta käytännössä ei ole väliä kuinka helpon suunnitelman teen, sillä minulla on edelleen vaikeuksia pysyä siinä kiinni hetken mielijohteiden vuoksi.

Olen saanut ADD-diagnoosin teini-ikäisenä. En ole tällä hetkellä lääkityksellä, enkä halua olla. Koen käyttäytymisterapian olevan parempi muoto tapojeni parantamiseksi. Uskon, että suuri osa ongelmistani on taannoisen huonon itseluottamukseni, kasvatukseni ja eritoten oman laiskuuteni sekä itsekurittomuuteni syytä. Olen keskustellut tästä useamman terveydenhoitoalan ammattilaisen kanssa ja he ovat olleet kanssani samoilla linjoilla.

Tavoitteenani ei ole olla velaton tiettyyn päivämäärään mennessä, sillä tiedostan tulevien opintojen hidastavan prosessia huomattavasti. Pyrin silti vähentämään velan määrää mahdollisimman paljon välivuoteni aikana ja erityisesti oppia paremmaksi rahankäyttäjäksi ja kehittää elämänhallintaani, jossa olen edelleen pahuksen teinin tasolla, vaikkei sitä ulospäin ikinä uskoisikaan.

Toivon mukaan joidenkin vuosien päästä tälläkin aikajanalla on aivan toisenlainen jatkumo.